Lieksan valtuuston kokouksen maanantai-iltainen 29.5.2023 perussuomalaisten edustajan Keijo Porkan puheenvuoro on malliesimerkki sateenkaariväestöön kohdistuvasta syrjinnästä, alentavasta ja nöyryyttävästä kohtelusta.
Sateenkaari-ihmisten oikeuksien parantaminen ei ole lapsen oikeuksien vastaista, vaan päin vastoin. Sen sijaan vihapuhe, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien syrjintä ja häirintä, asianmukaisen tiedon epääminen ja ihmisoikeusloukkaukset ovat lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisia. Yle ja Lieksan lehti ovat uutisoineet sateenkaarevien lasten ja nuorten kohtaamasta kiusaamisesta ja väkivallasta Lieksassa.
Lapsen oikeuksien keskeinen periaate on syrjimättömyys. Lapsen oikeuksien toteutuminen edellyttääkin sateenkaarilapsiin ja sateenkaariperheiden lasten vanhempiin kohdistuvan syrjinnän vastustamista ja aktiivisia toimia yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tämä tarkoittaa mm. myönteisen ilmapiirin vahvistamista. Juuri tällainen toimi sateenkaariliputus on. Ihmisoikeustoimijat ovat myös toistuvasti peräänkuuluttaneet lapsen oikeutta saada tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta.
Julkisessa keskustelussa on tavallista viitata pride-liikkeeseen “ideologiana” vaikka seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus on osa ihmisyyttä. Silti joka puolella maailmaa sateenkaari-ihmiset joutuvat yhä kohtaamaan syrjintää, ennakkoluuloja ja väkivaltaa.
Paikallisilla viranomaisilla ja julkisen vallan edustajilla on erityinen velvollisuus pidättäytyä vihapuheesta tai sellaisesta puheesta, joka lietsoo ennakkoluuloja. Paikallisten viranomaisten ja myös puolueiden tulisi puuttua vahvemmin sateenkaari-ihmisten ihmisarvoa halventavaan puheeseen.
Pohjois-Karjalan Setan hallitus ja työntekijät
Julkaistu Karjalaisessa 7.6.2023 ja Lieksan lehdessä 8.6.2023